perjantai 16. toukokuuta 2008

Video

Olé!

Eilen aamulla säätiedotuksia katsellessa meinasi tulla itku, vesisadetta lupailivat nimittäin. Mietittiin koko aamupäivä että kuvataankohan tänään laisinkaan jos tulee viistoräntää. Ahisti. Mitä pidemmälle päivä kuitenkin eteni, ilma rupesi näyttämään morsiamelta. Ei kuitenkaan sellaiselta tuoreelta ja hyvännäköiseltä, vaan vähän enemmän maailmaa nähneeltä. Kuten usein loppuillasta tapahtuu, alkaa kaikki näyttämään hyvältä, niin myös meille eilen!

Illalla päästiin rouhimaan itse pätkää kasaan. Sormet veressä, mahtava boogie jätkillä päällä, ohjaaja vesku ja koko kuvauspoppoo loistavia tyyppejä, ruokaa riittämiin. Ei parane porsaan siis valittaa! Saatiin kaikki kunnialla purkitettua, yllättävänkin nopeasti. Tästä syystä valmista matskua pitäisi olla eetterissä siis hyvinkin pikaisella vauhdilla. Jäämme odottelemaan edittien lopputulosta kärsimättöminä. Kaikkimullejaheti!

Päätämme tällä erää käheällä äänellä; "helvetin hyvä"

Pete



ps. Hätäkeskukseen soittelevat ihmiset ja palokunta ottakee ihan rauhassa, se on vaan savua.

tiistai 13. toukokuuta 2008

Video killed the radio star

Hejdå!

Pitkästä aikaa taas hieman fiilareita mitä on tapahtunut ja mitä tuleman pitää. Toisinsanoen infopläjäys.

Otsikosta voikin päätellä, "Away From Sunshinesta" alamme kuvaamaan videota lähipäivien aikana. Tai me emme siis kuvaa, vaan meitä kuvataan.. Prosessi etenee hyvin nopeasti, valmista videota saattaa päästä väijymään jo ensi viikon lopulla. Tai sitten sitä seuraavalla viikolla, ei näistä koskaan tiedä..

YleXin haastattelussa käytiin viime viikolla himotuimmat-ohjelman yhteydessä jutustelemassa mitä ihmeellisimmistä asioista. Lähetyksen voi kuunnella netistä seuraavasta linkistä:

http://areena.yle.fi/toista?id=1251432

Tänään 13.5. samat vitsit raikaavat myös X-ryhmän lähetyksessä klo 20:15.

Samaisen radiokanavan himotuimmat-listalla olemme toista viikkoa peräjälkeen kärkipaikalla, joka on kieltämättä lyönyt meidät ällikällä. Biisimme siis kiinnostaa kuulijoita, ihan järjettömän hienoa!
http://ylex.yle.fi/ylex-musiikki/himotuimmat/osallistu

Sunshinea voi bongailla myös tällä hetkellä Voicen ja X3M:n taajuuksilta, voi siis harjoittaa radiokanavasurffausta!

Viime perjantaina olimme Lovexin kanssa Turussa Vimmassa keikalla, pitkästä aikaa. Koko kevään vienyt levynteko kun aiheutti keikkailuumme pidemmän tauon. Vimmassa meininki oli kuitenkin varsin hyvin kohdallaan. Meidän selkänahassa uudet biisit ja sovitukset aiheuttavat vielä hieman totuttelua, mutta nyt päästään taas treenikämpälle hiomaan askeleet kuntoon seuraavia keikkoja silmälläpitäen. Keikkamyyjäämme lainatakseni; "tästä tulee v*tun hyvä!"

Tarinaa ja kuvaa Turun keikalta:

http://community.livejournal.com/automaticeye/7575.html

Lisää kuvia:

http://kuvat.huumakuva.net/thumbnails.php?album=457

Albumin julkaisupäivämääräkin on nyt selvillä, vielä lopullista nimeä vailla oleva esikoislevymme ilmestyy 3.9.2008. Siihen on toki vielä aikaa, mutta kesä menee nopeasti.. Julkaisun yhteydessä tullaan tekemään isompi kiertue, keikoista ilmoitellaan myöhemmin kunhan ne vain lopullisesti varmistuvat!

Paljon kaikkea muutakin kivaa on tässä viritteillä, mutta pääpointti on tietenkin se että seuraavan kerran roketiroll raikaa Tavastialla kesäkuun alussa. Jes! Nähdään siellä,

Pete