
Jee!
Fiilistellään jatkuvalla syötöllä meidän ekaa sinkkubiisiä. Miksattua versiota siitä. Potkii! Nyt on kovaa settiä! Tekisi mieli jakaa tämä mahtava fiilis myös kaikkien muiden korviin kuunneltavaksi nyt ja heti.. Mutta sen aika tulee hieman myöhemmin..
Mitäs tässä onkaan viime päivinä taas tapahtunut:
Perjantaina saatiin loput bassot ennen duunarin lounashetkeä valmiiksi ja laulujen kimppuun. Yhteen biisiin vetoja koko loppupäivä ja tyytyväisenä kohti Helsinkiä. Hyvä boogie.
Pidempi viikonloppu lepuuttelua, juna kääntyi. Ollaan yli puolenvälin levytyssessioita!
Päivän kuvassa pete&Y siitä syystä että tiistaina soitettiin Helsingissä studio kekkosella pianojuttuja pariin biisiin ja lauleskeltiin taustoja ennen sinkun miksaukseen menoa. Leppoisa päivä siis hiukka eri miehityksellä. Kyseinen kuva on klassikoksi jo muodostuneista Mexico-kekkereistä. Duo Kari Salmelainen & James Hetfield..
Keskiviikkona takaisin Kokkolaan. Hommat sujuu tällä hetkellä mielettömän hyvin. Nauhalle tarttuu tavaraa ja fiilis on rento, tekemisen meininki päällä. Paitsi auto meni paskaks ja jäi studion pihaan. Mitäs kuitenkaan pienistä.. Ei mitään hätää..
Torstaina hommat jatkuivat puhtaiden ja vähän räkäsempien kitaroiden parissa. Auton käyntiin työntämistä myös päivän ohjelmassa. Alkaa biisit kuitenkin tällä hetkellä jo kuulostamaan mielettömän siisteiltä. Tästä tulee hyvä levy!
Nyt soi: Good Charlotte - Dance Floor Anthem
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti